This is Roma calling

Ciao a tutti!

Täällä sitä nyt ollaan, ihanassa ja upeassa Rooman kaupungissa, aloittamassa kutkuttavaa elämänjaksoa! Täytyy sanoa, että torstaina, lähtöpäivänä, oli melkoisen eeppiset tunnelmat: keskiviikkona Bodypump päättyi haikeissa ja huikeissa tunnelmissa Fiiliksellä klo 20.05, siinä vähän jälkipelejä ja mutakakkua, ovi säppiin ja kotiin pakkaamat viimeiset kamat. Lyhyet unet ja herätyskello pirisi klo 02.15. Helsinki-Vantaa, Fiumicino & ennen puoltapäivää jo Manzonin kaupunginosassa ja airbnb-kämpässä. Kyllä siinä vähän oli tällä tytöllä ihmettelemistä, että missäs sitä nyt ollaan. Nyt muutama päivä Roomassa takana ja tässä tätä eloa pikkuhiljaa makustellaan!

Myös lähtöä edeltävinä päivinä tunnelmat olivat melkoista tunteiden vuoristorataa: kutkuttavaa odotusta, innostusta, jännitystä, haikeutta, ehkä pientä paniikkiakin.. Tietenkin olin taikonut itselleni ennen Roomaan lähtöä melkoisen tehtävälistan ja yritin saada ”maailman valmiiksi”. Noh, ihan valmiiksi se ei tullut, mutta aika monta asiaa ehdin tehdä! Ja hommat jatkuu täälläkin.  Tietenkin vain omassa päässä oli ajatus siitä, että haluan tehdä kauden startin mahdollisimman jouhevaksi ja kivaksi omalta osaltani niin Siirille kuin Fiilis-tiimille. Viime viikon Fiilis-tiimin kauden starttipalaverissa kuitenkin tajusin, että porukka on valmis. Meillä on ihana tiimi, jota Tampereen päässä nyt tirehteröi Siiri, joka on taatusti elementissään, kun pääsee taas temmeltämään isosti Fiiliksen saliin ja sen ulkopuolellekin. Ehkä tässä on itselläni suurin opettelu uuteen työnkuvaan?

Tämä irtiotto on saanut miettimään paljon omia prioriteetteja ja elämänkulkua. Oma polku on kulkenut koulusta toiseen ja tutkinnosta seuraavaan, maisterin papereista suoraan yrittäjän saappaisiin ja viimeiset vuodet on menty melkoisen tukka putkella. Ja ettei olisi liian tylsää, jollain oudolla koukulla päädyin kirjoittamaan väitöskirjaa ja jatko-opiskelemaan. Olen tyyppi, joka ei tekemistä pelkää ja saa vain lisävirtaa pienestä paineesta. Rakastan työntekoa, koska Fiiliksen kanssa temmellykseen liittyy isosti intohimoa ja kuplivaa inspiraatiota. Kaikki nämä mainitut seikat ovat vieneet eteenpäin ja ovat ihan mahtavia, tärkeitä etappeja. Silti myönnän olevani liiankin ahkera kalenterintäyttäjä ja välillä vauhtisokeus iskee, juurikin siitä syystä, kun tulessa olevat raudat ovat itselle niin herkullisia. Siksi olenkin havahtunut siihen, että olisiko vähemmän enemmän? Olisiko välillä ihan ok olla vaan? Jos keskittyy olennaiseen ja tekee hommansa, voiko lopun ajan antaa ilolla ystäville, rakkaille ja itselle?

Näiden kysymyksien äärellä täällä ollaan. Puuhakas touhuaja tulevan varmasti olemaan täälläkin: väikkäriin liittyvien haastattelujen analysointi vie varmasti mukanaan ja Fiiliksen tulevaisuuden visiointi saa taatusti ajantajun katoamaan. Silti uskallan sanoa, että olen täällä myös etsimässä balanssia. Avaamassa silmiä maailmalle entistä isommin ja hellittämässä otetta ja elämänasennetta astetta iisimmäksi. Ja mikä olisikaan parempi paikka kuin tämä? Italiassa ei juurikaan ole huolta huomisesta, illalliset venyvät ja aina on aikaa kahvihetkelle tai jätskille, rupatteluhetkelle ystävän, tai vaikka vastaantulijan kanssa. Työt odottavat, nämä elämän pienetisot hetket eivät. Tämä on hyvä paikka olla, opetella ja ihmetellä just nyt.

Silloin kun töissä, tai muuten elämässä, on tiukempi meno, siihen löytyy aina energiaa ja paloa. Silloin mennään eikä meinata, ja hyvästä syystä! Olen kuitenkin huomannut, että kulmat menevät kurttuun ja aikaa suhraantuu hirmuisesti myös pienen pieniin, ei-niin-tärkeisiin asioihin, jotka vain joskus siinä hetkessä tuntuvat hurjan tärkeiltä. Entäs tunnistaako joku muukin tilanteen, että väsy painaa, mutta koitat vain saada jonkun tietyn asian tehdyksi? Sehän on luovuttamista, jos tämä teksti tai suunnitelma ei tänä yönä valmistu. Vai olisiko sittenkin viisautta sujauttaa läppäri kiinni, henkäistä hetki ja jatkaa asia aamulla tuoreilla silmillä ja ajatuksilla loppuun? Tämä on varmaan juurikin sitä elämän tasapaino-tutkiskelua.

Tulevat yhdeksän kuukautta tulen punomaan niin monenlaisia Fiiliksen juonia kuin myös keskittymään isosti väitöskirjaani. On kiva päästä myös avaamaan teille tätä toista polkua, joka minulla koko ajan yrittäjyyden rinnalla kulkee. On mahtavaa, että nämä kaksi tukevat toisiaan, mutta vaativat myös aikaa. Ja siksi olen nyt täällä, jotta väitöskirja saisi isoa tuulta purjeisiin ja etenisi toivottavasti ihan isoinkin harppauksin! Olen todella innoissani, kun pääsen syventymään tutkimuksen pariin täysillä.

Sidos Fiilikseen on sielussa ja sydämessä. Fyysisen välimatkan kasvattaminen ja loikkaaminen irti Tampere-arjesta tuntui ja tuntuu isolta ja sitä onkin. Muutoksen hetkeen tiivistyy paljon, kun ymmärtää asioiden tärkeyden, suuruuden ja merkityksen. Ja huomaa, kuinka rakas paikka Fiilis itselle onkaan ja minkälaisia tunteja se herättääkään. Huh!

Ja en voi olla mainitsematta, mitä minulle merkitsivät viimeiset viikot ja ohjatut tunnit teidän kanssa, ihanat fiilisläiset. Jokainen tsemppi, seikkailutoivotus, keskustelu unelmista ja lämmin halaus on täällä mulla mukana. Olen sanonut jo aiemminkin, mutta ootte te vain tärkeitä ja muutoksen hetkellä tiivistyi paljon. Kiitos, kun olette.

Fiiliksellä-blogi on nyt ensi kevääseen saakka valjastettu asioiden, ilmiöiden ja ajatusten tarkastelulle täältä matkan päästä. Avaan teille väikkärini saloja, teen tutkimusmatkoja Italialaiseen hyvinvointi- ja liikuntakulttuuriin, tarkastelen Fiilistä kaukokiikareilla ja ihan vaan fiilistelen, miltä elämä täältä käsin tuntuu ja näyttääkään. Uskon, että tämä loikka tarjoaa oivaltavaa ja uudenlaista perspektiiviä monella tapaa.Ja okei, varmasti sanat gelato, pizza ja il vino mainitaan.

Nyt on aika laittaa piste tälle alkufiilistelylle ja pian jo uutta tekstiä tulossa. Kyllä täältä kirjoitettavaa piisaa, siitä voitte olla varma. Pysykää matkassa, kuullaan pian!

– Tiikku

PS. Nyt pari viikkoa airbnb-kämpässä ja eilen kirjoitettiin vuokrasopimus ihanasta kämpästä, jossa majaillaan sitten koko loppuaika. Muutto 1,5 viikon päästä sinne. Jee! Jaoin monien kanssa tuntien lomassa ihmetteleviä ajatuksia Rooman vuokra-asuntomarkkinoista ja välittäjien/asunnonmistajien tavasta hoitaa asioita. Tai oikeastaan olla hoitamatta. Mutta nyt tutto bene. Huh!

PPS. Kuvassa aamulenkkimaisemissa Piazza Venezialla.

PPPS. Fiiliksellä-blogista löytyy miun mietteitä, mutta meidän matkakaksikon, miun ja Aapon, metkuja voi seurata myös A & T Roma-blogista: https://atrome.wordpress.com.

Mainokset

Vieraskynä: Mitä HIIT opetti?

Fiiliksellä on ollut tarjolla intensiivistä intervallitreeniä, HIITiä, useita vuosia. Nyt, kun HIIT väistyy ja saamme tilalle uusia treenimuotoja, on hyvä hetki tarkastella HIIT-harjoittelun tuomaa oppia. Mitä muuta käsiin jäi kuin kovettumia ja raudan tuoksua?

Itse sain HIIT-treeneistä enemmän kuin olisin voinut kuvitella. Aloitin treenin valmistavilla harjoituksilla, joiden lopuksi lattialta ylös pääseminen oli illan suurin haaste. Opin sen, että aikuisiälläkin voi opetella uusia asioita alusta asti ja päästä pidemmälle kuin oli luullut ollenkaan mahdolliseksi.

HIITissä kävin itseni kanssa jossakin, missä en ollut koskaan ennen käynyt. Fyysisistä ja henkisistä reaktioista päätellen siellä kävivät myös treenikaverit; yksi heistä kertoi yrjön käyneen lähellä ja toinen saaneensa ylös rautaa saman verran kuin hänen lapsensa painaa. Kolmas ei kertonut mitään, huohotti vain – ja tuli seuraavalla viikolla treeneihin 20 minuuttia etuajassa.

Opin HIIT-tunneilla sen, mikä voima ryhmässä treenaamisella voi olla. Silloin, kun ei millään olisi jaksanut tehdä askelkyykkyhyppyjä sarjan viimeiseen sekuntiin asti, vilkaisu ympärillä taisteleviin hahmoihin antoi ratkaisevan sysäyksen. Kavereille taas oli joskus vaikea avata sitä, miksi yleisliike eli burpee nyt vain on niin hieno asia universumissa. HIIT-ihmiset tavoittivat ajatuksen puolesta sanasta (kokonaisia sanoja olikin välillä hankala tuottaa burpeiden lomassa).

HIITin välillä nopeatempoiset harjoitukset opettivat kiinnittämään huomiota hyvään tekniikkaan, olipa kyse sitten painonnostoasennosta tai erilaisista hypyistä.

Hahmotin HIITin avulla kaikkein konkreettisimmin, mikä merkitys levolla ja palautumisella on suhteessa välillä tiiviiseenkin treenirytmiin. Kun HIIT oli merkitty viikon liikuntalukkariin, sen mukaan jäsentyivät muut treenit. HIIT antoi maistiaisia siitä, millaista on harjoitella t-o-s-i-s-s-a-a-n ja olla oman elämänsä huippu-urheilija.

HIIT opetti kunnioittamaan omaa kehoa aivan uudella tavalla. Miten hieno toimiva kokonaisuus ihmiskeho on ja mihin kaikkeen se pystyy! HIIT ja vaikeahoitoinen astma osoittautuivat epätodennäköiseksi, mutta mahdolliseksi yhdistelmäksi, mikä yllätti iloisesti myös lääkärit.

Ihmisellä voi olla eri elämänalueilla sellaisia ”levytankoja”, jotka tuntuvat raskailta ja joiden siirtämiseen ei tunnu olevan voimia. HIIT opetti, että tuntemukset osoittautuvat vääriksi ja kaikenlaiset ”levytangot” nousevat lopulta.

Kiitollinen hei siis HIITille ja tervetuloa atleettiselle Bodystepille sekä Bodycombatille!

– Jutta

Liikutus

Maanantaina se tuli, yllättäen ja kutsumatta. Bodypump-tunnilla. Ja sitten uudestaan torstaina aamulenkillä. LIIKUTUS. Bodypumpin endorfiinivaippaan kietoutuneena loppuvenyttelyn aikana silmäkulma kostui ja sydämen valtasi nopeana tuikkauksena tunneryöppy. Mielessä pyöri: tämä on ihanaa, niin tärkeää ja rakasta. Ohjaaminen, yhdessä tekeminen, treenien ja kokemusten jakaminen. Ihmisten kohtaaminen. Ajattelin isosti, että tätä tulee ikävä.

Torstaiaamuna taas olin omalla aamulenkilläni pitkin Kaupin metsiä. Lenkit ovat minulle omaa aikaa ja omien ajatusten tuuletusta. Nyt elokuussa päässä vilisee ajatuksia: muuttorupeama, oman elämän, tutkimuksen ja Fiiliksen valmistelu ”lähtökuntoon”. Siinä on pienen tytön (naisen?!) päälle aika paljon. Silti lenkkipolulla mielen valtasi päällimmäisenä taas lämmin kiitollisuus tästä duunista ja ihmisistä ympärillä. Ja siihen kiitollisuuteen kietoutui taas himpun verran orastavaa kaipausta.

Tuntuu varmasti hassulta elää pala elämää ilman ohjauksia. Ohjaaminen on ollut osa elämää jo ennen yrittäjyyttä ja vahva osa työnkuvaa koko minun ja Fiiliksen yhteisen taipaleen ajan. Jännittävää nähdä, minkälaisia fiiliksiä uusi elämänvaihe tuo. Sen tiedän, että ikävä ei kohdistu niinkään lajeihin tai eri tunteihin – Les Mills:iä on taatusti omalla etelä-eurooppalaisella twistillä tarjolla saapasmaassakin ja on virkistävää viettää aikaa asiakkaan tossuissa ja ehkä myös ylipäätään astetta totuttua vähemmän ryhmäliikunnan parissa. Kaipuu kohdistuu ihmisiin – tunnit ovat aina yhteistä, ainutlaatuista aikaa ja Fiiliksen salissa jaetaan paljon tunteita, kokemuksia, elämyksiä. On onnistumisia, harmitusta, flow-tilaa, riemua ja väsymystäkin. Kaikki tunteet ja tunnelmat yhtä hyväksyttyjä ja ainakin minun mielestäni se onnistumisen kokemus tuntuu vai mielettömämmältä jaettuna ja toisaalta vähän väsyneempi päivä saa porukasta ihan uutta voimaa. Fiiliksellä jaetaan myös paljon muuta, kuin treeniin liittyviä tuntemuksia – elämä on läsnä, tuntuu ja maistuu! Se on uniikkia ja ihanaa, kun me jaamme yhdessä monenlaista reissukokemuksista työtilanteisiin ja iloisista perheuutisista vähän kinkkisempiinkin hetkiin.

Yrittäjyyden ihanin (ja välillä se haastavinkin) puoli on sen elävä luonne ja monipuoliset tehtävät. Kahta samanlaista päivää ei ole. Vaikka nautinkin markkinoinnin parissa touhuamisesta ja monista muista toimistopuuhista, on ohjaaminen se homma, jonka välillä aivan tyystin unohtaa olevan työtä. Kuinka absurdi ja mahtava tilanne! Ei ole montaa viikkoa viimeisestä tällaisesta hetkestä, kun fiilistelin tunnilla päivän tekemisen meininkiä ja sitä, että eihän ole todellista, että tämä on minun työtäni! Se jos joku on sitä kuuluisaa työn imua ja flow-momenttia!

Ohjaamisen rakkaus perustuu ihmisten kohtaamiseen ja kokemusten jakamiseen, olipa tunti Bodypump, Functional Ball, Yoga Stretch tai joku muu. Kun ohjaaminen oli minulle vielä haave, muistan miettineeni, että kuinka mahtavaa olisi, jos pystyisin välittämään näitä fiiliksiä muille, mitä minä tästä tekemisestä saan. Ja sen äärellä tässä ollaan, asian ytimessä. On mahtavaa ohjata ja valmentaa ihmisiä eri lajien saloihin, kohti timanttisempaa tekniikkaa ja jakaa omaa tietotaitoa eteenpäin. Asiakkaan oivallus tekniikan suhteen, itsensä ylittäminen, räiskyvät endorfiinivirrat ja riemun säteet salin lattiasta kattoon palkitsevat.

Fiiliksen ideologian tärkeä peruspilari on, että meidän ovista asiakas voi astua sisään juuri sellaisena kuin on. Niin oman elämäntilanteen, ulkonäön, liikuntataustan kuin ihan päivän fiilisten suhteen. Haluamme, että Fiilikselle on helppo tulla ja olo meillä on tervetullut. Sellainen, että kuuluu porukkaan. Fiilikselle voi tuoda kaikki tunteet ja tuntemukset ilosta suruun ja raivosta riemuun. Tunnille voi tulla ja tipahtaa ohjaajan käsivarsille ja antaa tunnin viedä. Nämä asiat ovat meidän Fiilis-tiimille äärimmäisen tärkeitä, mutta haluan tuoda myös esiin, että tämäkin on kaksisuuntainen juttu. Koen, että myös minun (ja uskon puhuvani myös muiden Fiilis-tiimiläisten puolesta) on helppo tupsahtaa saliin juuri sellaisena Tiikkuna, kuin juuri tänään ja tässä hetkessä olen. On mahtava nähdä, kun oma energinen olotila tarttuu asiakkaisiin ja tuloksena on valtava yhteinen virtapiikki. Toisaalta välillä, kun on esimerkiksi alla iso kasa tunteja ja väsymys tuntuu kehossa ja mielessä, on porukasta saanut upeaa energiaa. Tekin olette kantaneet minua. Entäs ne fiilikset, kun tuntuu, kun liikkuisimme kaikki yhtenä kappaleena? Eihän sellaista missään muualla koe.

Rakasta ohjaamisessa on myös se, että se opettaa, kehittää, liikuttaa ja pakahduttaa aina uudestaan ja uudestaan. Sieluun ja sydämeen sulkeutuu lukematon määrä hetkiä ja muistoja, joita tunneilta on jäänyt matkaan ja lisäävät draivia eteenpäin.

Luopuminen jostain tärkeästä on aina hankalaa. Siksi liikutuksen ja kaipauksen tuntemukset tässä kohtaa ovatkin kipeydessäänkin niin mahtavia: jos muutoksen edessä ei tuntuisi miltään, saattaisin olla väärässä paikassa. Mutta nyt tuntuu, että olen just oikeassa paikassa! Tuleva Italia-seikkailu on suunnattoman tärkeä juttu, se kutkuttaa. Samalla Tampere-arjen jättäminen hetkeksi jännittää, hyvällä tavalla. Ja ohjauksesta ja teistä fiilisläisistä luopuminen kirpaisee, mutta tiedän että luova tauko tekee myös hyvää. Ja mikä parasta, kun tietää irtioton olevan tietyn mittainen, voi siihen sukeltaa täysin ja palata sitten takaisin. Varokaa vaan, miettikääpä minkälaisena duracel-pupuna ryntäänkään ensi kesänä palaankaan!

Teitä tulee ikävä, rakkaat fiilisläiset. Nähdään vielä nyt elokuussa tunneilla ja sitten fiilistellään puolin ja toisin matkan päässä. Olette tärkeitä!

– Tiikku

Unelmat edellä

Elämä on seikkailu. Sitä mieltä olen ollut aina. Samoin kuin sitä mieltä, että itse tässä olen oman elämäni päällikkö ja päätän, mihin ja miten tässä elämässä edetään.  Viime vuosina motokseni on muotoutunut otsikon lausahdus ”unelmat edellä” – sillä mentaliteetilla minä pyrin elämään.

Minulle unelmat ovat aina olleet jotain sellaista, mikä on toteuttavissa. Jotain, mikä on mahdollista. Ei jotain kaukaista, pumpulia, jota on mahdoton saavuttaa. Unelmia on toki isoja ja pieniä, ja totta kai toiset helpommin toteutettavissa kuin toiset. Joka tapauksessa unelmien toteuttaminen vaatii oikeaa draivia ja tahtotilaa, sekä myös sitä, että asioiden eteen on valmis toimimaan ja tekemään. Vaikka jonkun mielestä taatusti kuulostaan naiivilta ja pää pilvissä-tyyppiseltä neitihenkilöltä, olen todellakin tätä mieltä. Kuin myös sitä mieltä, että tämä elämä on nyt ja tässä – ei joskus, myöhemmin tai seuraavana vuonna. Oman mielen muodostamat esteet ja rajoitteet sekä epävarmuus estävät meitä monesti toteuttamasta juttuja, jotka houkuttavat ja jännittävät samaan aikaan. Unelmat ovat usein sellaisia. Lisäksi ajattelen, että jos joskus saan seniori-iässä keinutella kiikkustuolissa, en halua muistella työmäärää tai palkkalippuja, vaan elämyksiä, kohtaamisia ja kokemuksia, joita minulle on eri elämänvaiheissa kertynyt. Se inspiroi.

Kun ennen juhannusta kerroimme tulevan kauden kiemuroista, on moni kysynyt, että mistäs tämä homma kumpuaa? Miksi Italiaan, eikös väitöskirjaa ja toimistohommia voi Tampereen Tammelassakin toteuttaa?  Vastaus on, että taas ollaan unelmien äärellä – ja ne vie, ne kantaa.

Sydän ja sielu ovat minulla sen tyyppiset, etteivät ne oikein malta aina pitkään paikallaan olla. Tämä näkyy niin arjen tekemisessä, monenlaista meneillään samaan aikaan, iso uteliaisuus oppia, kokea ja mennä eteenpäin, mutta myös siinä, että reissut ja maailman kokeminen ja näkeminen ovat olleet aina tärkeitä juttuja. Joskus elin illuusiossa, että kun käy reissuissa ja vähän pidemmilläkin matkoilla, tulee kylläiseksi ja sillä reissufiiliksellä pärjää pitkään. Ja pöh, nykyisin ajattelen, että paras tilannehan on, että kun yksi matka päättyy, on seuraava jo suunnitteilla. Tai vielä parempaa, seuraavat lentoliput takataskussa.

Olen ollut onnekas, kun olen löytänyt vierelleni tyypin, joka jakaa samanlaisen reissujanon ja elämä on seikkailu-mentaliteetin (ja opettanut duracel-Tiikulle hellittämistä ja monenlaisia muita ominaisuuksia). Yhdessä olemme kierrelleet ja kaarrelleet – ja haaveilleet. Unelma ulkomailla asumisesta pikkuisen pidemmän pätkän ajan on kytenyt mielissä ja puheissa monen monta vuotta. Tätä haavetta kantoi myös ajatus, että haluaisimme tehdä tämän seikkailun kaksin –  ehkä joskus meidänkin perheessä on useampi tyyppi, ja sitten ulkomaa-asiat ovat tietenkin yhtä totta, mutta erilaisia. Olemme puolisoni kanssa molemmat yrittäjiä ja työnteko paikasta riippumatta mahdollista, joten senkin puolesta ulkomaille muutto on tuntunut mahdolliselta toteuttaa.

Vuoden 2016 alussa aloitin jatko-opinnot ja väitöskirjan kirjoittamisen Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa. Jo silloin tiesin, että jossain vaiheessa väikkäri kaipaa enemmän aikaa, mikä Fiilis-arjen ohessa minulla sille on annettavaa. Kun tämän ajatuksen yhdisti ulkomaa-unelmaan, alkoi ajatus tulevan vuoden kuvioista vahvistua. Väitöskirja-projekti on hellittänyt janoa, joka minulla tieteellistä tekemistä, tutkimusta ja teoreettisia kiemuroita kohtaan on. Väikkäri-tohina on ollut äärimmäisen antoisaa vastapainoa yrittäjyydelle, joka on kovin luovaa ja dynaamista. Olen ollut iloinen huomatessani, että nämä kaksi polkua tukevat toisiaan.

Miksi juuri Italiaan, miksi Roomaan? Italia valloitti meidän sydämet jo pitkä aika sitten. Saapasmaata on reissattu ristiin ja rastiin ja kertaalleen Roomassa hetki asuttukin ja useita kertoja kaupungissa käyty. Kieltä opiskeltu kaikki mahdolliset kurssit yliopistossa ja avoimessa ja innolla hyödynnetty kaikki mahdollisuudet luritella italiaa. Tavallaan tuntuu, että muuttaa toiseen kotikaupunkiin – sydän sykkii Roomalle. Jotain taianomaista ja tälle elämänvaiheelle tarpeellista on myös italialaisessa kulttuurissa, tavassa elää ja katsoa maailmaa. Olen ollut aina tavoitteellinen, eteenpäin isolla draivilla touhuava tyyppi, ja olen edelleenkin – nyt kuitenkin tuntuu myös mahtavalta, että ensi vuonna minulla on vapaus ja vastuu tehdä omat aikatauluni (onhan yrittäjällä aina, mutta nyt tilanne on vielä erilainen). Ja tavoitteeni on tehdä niistä väljemmät ja vapaammat kuin ennen, ja välillä jopa olla ilman kalenteria! Haluan imeä italialaisesta mentaliteetista sopivassa suhteessa taitoa nauttia hetkestä, luottaa ja olla huolehtimatta. Hyväksyä, että on ihan ok nukkua vaikkapa vähän useammin ilman herätyskelloa ja ihan olla vaan. Ihan laakereillani en osaa kovin kauaa levätä ja tiedän, että paljon tulen tekemään niin Fiiliksen, kuin väikkärin suhteen, mutta maisemanvaihdos ja hetki maailmalla näiden asioiden kanssa tuntuu ihan superinspiroivalta!

Unelma Italiasta ei ole mikään ultimaattinen historiapläjäys, jatkuvaa lomaa & löhilyä tai mieletöntä kulinaristista riemusoittoa, vaan minun unelmani on arki Roomassa, yhdessä puolisoni kanssa. Irtiotto Suomesta, normaaleista kuvioista. Se kiehtoo, innostaa ja kutkuttaa. Oma koti Campo dei Fiorin liepeillä ja tuoreiden kasvisten osto torikauppiaalta. Aamun cappuccino ja päivän lehtien tutkailu kulmakuppilassa. Juoksulenkit Tevere-joen varrella, ikiomat treenit. Vapaus tehdä töitä omassa kämpässä, La Sapienza-yliopiston kirjastossa tai jossain ihanassa kahvilassa. Kaupassa käyminen de Sparissa. Tavallisia, arkisia, mutta niin ihania asioita. Niistä minä nyt haaveilen.

Mistä tämä kaikki pohjimmiltaan on lähtenyt? Ei ole kuin yksi, ainoa vastaus. Avoimesta sydämestä & seikkailumielestä saa täysillä kiittää äiti ja isi Kuurua, jotka kannustivat minua joka käänteessä ihan pienestä pitäen ja olivat koko sydämestään puolellani, olipa kyse sitten aivan järkyttävästä Pekkalan taidekerhon Mato-teoksesta, luovuudesta, joka sai kitaran muuntumaan kanteleeksi (ei tarvinnut kuin kääntää vempele poikittain ja tussilla piirtää mansikat ja mustikat paikalleen), intohimoisesta yleisurheiluharrastuksesta tai pitkän uintiharrastuksen päättymisestä, kun kaakelit eivät enää kiehtoneetkaan. Kaikki on mahdollista ja vain mielikuvitus rajana, jos tahtoo ja on valmis tekemään. Tästä olen niin kiitollinen. Tämä kantaa.

Kuten kirjoitin aiemmin, äitini totesi Italia-uutisesta kuullessaan, että ”odotin jo, että koskas te taas lähdette”. Rakas, hurmaava äitini on hurjan kova pitämään huolta ja vähän liiaksikin huolehtimaan ja tiedän, että kaikenlaiset maailmanmatkat ja metkut saavat hänen sydämensä sykkimään astetta kovempaa ja ajatukset laukkaamaan. Joskus joku sattumus on yöunetkin saattanut viedä. Näistä jännitys-tuntemuksista huolimatta tiedän, että äiti on aina samalla vilpittömästi onnellinen seikkailuistani, koska tietää, että teen sitä, mitä tahdon ja mille sydämeni sykkii. Vaikka olisin maailman toisella puolen. Ja silloin hänkin on onnellinen. Respect ja rakkaus äiti, kun olet juuri sellainen kuin olet!

Tällaisilla mietteillä minä menen tällä hetkellä. Toivottavasti tarinani tönäisee jotakuta kohti omia unelmiaan. Jahtaamaan niitä ihan oikeasti. Suurimmat esteet meidän ja unelmiemme välistä löytyvät meidän omasta mielestä – me tarvitsemme isompaa uskallusta ja rohkeutta poiketa rutiineista, tutusta ja turvallisesta. Olipa unelmasi ulkomaille tai vaikkapa toiseen kaupunginosaan muutto, uuden harrastuksen aloittaminen, tiettyjen tennareiden osto tai lempibändin keikan kokeminen – sitä kohti, tänään! Unelmien toteuttaminen ei tarkoita mitään höpö höpö-haihattelua ja vaaleanpunaista todellisuuden pakoilua, vaan päättäväistä asennetta, tavoitteita ja elämänmakuista seikkailua.

Unelmat edellä, ystävät.

– Tiikku

 

 

Super-Siiri

Pari vuotta sitten sain synttärilahjaksi Siiriltä päivän, joka oli täynnä ihanaa ohjelmaa pienellä ystäväporukalla. Se oli täydellinen kesäpäivä! Yksi ohjelmanumeroista oli pyöräilyretki, jonka aikana pääsin suorittamaan erilaisia tehtäviä, joista yksi liittyi unelmiin. Makoilimme nurmella, tuijottelimme pilviä ja jokainen maalasi ilmoille sen hetkisiä unelmiaan. Siirin kirkkaana haaveena oli perhe ja minun unelmani liittyi maailman näkemiseen ja kokemiseen. Maalailin kesäpäivään tulevia reissuja, uusia paikkoja, kohtaamisia ja seikkailuja kohti uusia kulttuureita.

Tänään on aika hieno fiilis muistella tuota päivää. Siirillä on valloittava, pieni poika, joka kasvaa kovaa vauhtia ja on valloittanut Tiikku-tädin sydämen heti ensikohtaamisesta alkaen. On ollut ihana seurata Siirin unelman toteutumista siitä päivästä saakka, kun tieto tulevasta pikkutyypistä paljastettiin aina odotusaikaan ja viimeiseen 9 kuukauteen saakka, kun pieni ihme on ollut täyttä totta. Kun tutustuin Siiriin, muistan jo sen tarinan alusta Siirin haaveen perheestä. Pitkäaikainen unelma toteutui viime vuonna, ja se on mieletöntä!

On hyvä muistaa, että unelmia toteutetaan harvoin yksin, vaikka niitä kovasti oman pään sisällä visioidaankin. Usein unelmaan liittyy useampi tyyppi ja niiden mahdollistamiseen varsinkin. Niin myös minun ja Siirin kohdalla.  Yrittäjyys on tiivistä kumppanuutta ja liiketoiminnan lisäksi kokonaisuuteen kietoutuu paljon muuta: kaikesta keskustellaan yhdessä, sillä niin pienet kuin suuret asiat elämän kaikilla osa-alueilla vaikuttavat myös yritykseen ja meihin. Meillä on onneksi aina ollut matala kynnys heittää kaikki ajatukset esille ja olla läsnä juuri niillä tunteilla ja fiiliksillä, jotka kussakin hetkessä vallalla ovat. Tämä on mahdollistanut meille sen, että olemme uskaltaneet puhua kaikista haaveistamme vilpittömästi ja yhdessä pohtineet yhdessä, kuinka niitä kohti mennään. Tämä kannattaa muistaa jokaisen omien unelmien kohdalla – sanotaan ne ääneen, pohditaan ja pureskellaan. Näin ollaan jo lähempänä toteuttamista ja kuten todettu, harvoin me yksin niihin unelmiimme käsiksi pääsemmekään!

On upeaa nähdä Siiri elementissään Fiiliksen tunneilla, suunnittelupalavereissa ja ideoidessa. Siirin sydän sykkii Fiilikselle, tavoitteelliselle liikunnalle ja sille, että on mahdollisuus jakaa omaa ammattitaitoa ja intohimoa muille eteenpäin – luoda upeita elämyksiä ja kokemuksia yhdessä. Nyt tämän kaiken rinnalle on tullut toinen, vieläkin suurempi rakkaus, oma lapsi, oma perhe. On ollut iso ilo nähdä Siiri äitinä – aivan elementissään siinäkin! Ja kuinka nämä kaksi isoa asiaa kulkevat rinnakkain.

Kevätkaudella Siiri on nähty tunneilla ja pikkumies on myös ottanut paikkansa Fiiliksen Perheliikunta-kursseilla sekä hurmannut minut ja monet muut Fiilis Loungessa Fiiliksellä piipahtaessaan. Ensi syksynä kaksikko jatkaa Perheliikunta-tunneilla ja Siiriä näkee iltaisin enemmän niin ZUMBA-, Bodypump- kuin Yoga Stretch-tunneilla. Siirin lisäksi salissa taituroi meidän ihana Fiilis-tiimi. Se on ihan mahtava yhdistelmä!

Fiiliksen töiden puolesta ensi vuoden työnjako tulee olemaan selkeä: Siiri pyörittää Fiiliksen arkea & tuntipalettia ja minä naputan Roomassa konetta ja kehitän ja toteutan Fiiliksen hallinnollisia asioita markkinoinnista moneen muuhun metkuun. Kun hallinnolliset hommat keskittyvät Italian etäpisteelle ja minun käsiini, jää Siirille edelleen arvokasta ja ainutlaatuista aikaa perheen kanssa. Ja tämä työnjako taas mahdollistaa minulle työnteon ulkomailta käsin. Homma toimii!

Ihan kenen tahansa kanssa ei yrittäjyyden hynttyitä laiteta yhteen. Muistan, kun Siiri sanoi, ettei ollut ajatellut alun perin pystyvänsä jakamaan Fiilistä kenenkään kanssa. Sitten me kohtasimme ja jotenkin ajatus yhteisestä yrittäjyydestä syntyi ja kasvoi todeksi. Itse olin unelmoinut työstä, jossa pystyisin yhdistämään kaupallisen koulutukseni intohimooni liikuntaa kohtaan. Yrittäjyydestä en ollut haaveillut, mutta yhtä äkkiä paletti tuntui täydelliseltä, ja sitä se on ollut! Kaikkine ylä- ja alamäkineen. Ja nyt mietin, kuinka monessa työssä unelmien toteuttaminen tällä tyylillä, millä me sitä nyt vuorovedoin teemme, on mahdollista? Isoa kiitollisuutta sydämessä tästä – ihan paras duuni. Ja ihan paras yhtiökumppani. Siirin kanssa on alusta asti menneet ajatukset yksiin ja kun olen jakanut ajatuksia omista unelmistani ja ajatus ulkomaa-jaksosta heitettiin ilmoille, oli vastaanotto heti kannustava ja ”hei, täähän järjestyy”-tyyppinen. Ja niinhän tämä järjestyy, kun järjestetään! Myöskin väitöskirja-hulina on jaettu kehittävänä ja haastavana projektina, joka kulkee yrittäjyyden rinnalla. Itsehän me tässä elämässä päätämme, nähdäänkö me ympärillämme mahdollisuuksia vai esteitä.

Kun sukeltaa yrittäjyyden tielle jonkun toisen kanssa, on aina edessä monenlaista ja yllätyksiä on aina edessä. Oppii toisesta ja itsestään. Näiden vuosien aikana olemme oppineet tuntemaan Siirin kanssa toisemme aikalailla läpikotaisin (Siiri muun muassa kuulee mun äänestä, koska hätäännyn – silloin tulee korkealta ja hirmusen nopeasti), yhtiökumppanuus on myös isoa ystävyyttä. Meidän kohdalla täytyy kyllä todeta, että meidän kumppanuus on ollut äärettömän toimiva, energiaa luova ja sydäntä pakahduttava kombo. Monesti olen yllättynyt – positiivisesti: Siirin ammattitaidosta, heittäytymiskyvystä, empaattisuudesta, älykkyydestä ja niin monesta muusta asiasta. Meidän vahvuutemme on myös se, että olemme ratkaisevissa asioissa hyvin samanlaisia ja toisaalta juuri niissä oikeissa asioissa erilaisia. Ja se kantaa. Luotamme toisiimme, annamme toisen puuhata omilla vastuualueillaan ja luomme myös yhdessä paljon. Tällaisessa tilanteessa on aika helmi olla!

Me olemme unelmoijia, duracel-pupuja ja isosti eläviä ja tuntevia tyyppejä, joille elämä on tässä ja nyt. Tällä mentaliteetilla me luotsaamme Fiilistä ja vilistämme menemään myös elämän muilla osa-alueilla. Minkälaisella meiningillä sinä etenet?

Me muistetaan ihan liian harvoin sanoa, kuinka tärkeitä meidän lähellä olevat ihmiset ovat. Tämä on ilolla ja rakkaudella kirjoitettu teksti Siirille, sydämestä sydämeen. Siiri on super!

Seuraavassa postauksessa kerron tarkemmin Italia-unelmasta ja sen toteutumisesta. Kuullaan pian!

Tiikku

Unelmia ja toimistohommia

Kuten keskiviikolla julkaistussa videossa Siirin kanssa totesimme, ei Fiiliksen kausista tapahtumaa, uutta ja ihmeellistä yleensä puutu. Eikä tuleva kausi 2017-2018 ole poikkeus: Siiri on puikoissa Tampereen päässä ja minä työskentelen syyskuusta toukokuuhun Roomasta käsin. Tähän komboon liittyy isosti unelmia, opiskelua ja toimistohommia. Ja huijaisin, jos en mainitsisi italialaista jäätelöä!

Olen aina ollut sähäkkä tyyppi, jolla on näppärästi yksi jos toinenkin rauta tulessa. Inspiroidun uusista haasteista ja ainoastaan yhteen asiaan keskittyminen ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani (niin hyvässä kuin pahassa). Yrittäjyys on ollut mieletön pelikenttä ja olen nauttinut työstäni äärettömästi, mutta reilu vuosi sitten löysin itseni Tampereen yliopiston jatko-opiskelijan hakupaperit käsistäni. Yksi asia johti toiseen, ja nyt olen vuoden verran tieteillyt ja taiteillut yrittäjänä rinnakkain. Ja se on ollut mahtavaa: käytännönläheinen, luova ja ihanasti elävä ja muuttuva yrittäjyys yhdistettynä sukellukseen syvälle tieteen pariin, artikkeleiden pureskelu ja omien tutkimusaiheiden kehittely on ollut antoisa kombo. Kaksi erilaista maailmaa on kohdannut!

Fiilis on ehdoton ykkönen ja väikkärikin on edennyt oikein mukavasti. Tiesin kuitenkin jo jatko-opintoja aloittaessani, että jossain vaiheessa olisi tarpeellista hypätä täydellisemmin väikkärin pariin ja antaa sille enemmän aikaa, jotta pääsisin vielä vauhdikkaammin eteenpäin. Ja nyt on se hetki. Syyskuussa minä ja puolisoni hyppäämme Rooman koneeseen ja asetumme sinne asumaan, opiskelemaan ja työskentelemään toukokuuhun 2018 saakka.

Väikkärin lisäksi Roomassa tulee sykkimään Fiiliksen toimisto ja tulen häärämään kovasti Fiiliksen markkinoinnin, viestinnän ja muiden hallinnollisten tehtävien parissa. Odotan tätä kovasti, että ehdin uppoutua näihin asioihin entistä intensiivisemmin. Ja naputtaa sähköposteja entistä napakammin, tietysti!

Miksi sitten Italia? Koska on unelmia. Ja ne on minun mielestäni tehty toteutettaviksi. Minussa ja puolisossani on syvällä sisällä reissugeeni, joka vetää maailmalle seikkailemaan tasaisin väliajoin. Unelma pienestä irtiotosta ja asumisesta ulkomailla on hautunut jo useamman vuoden ja nyt se on mahdollista. Ajatus jaettiin Siirille jo kauan aikaa sitten ja sydämessä on iso kiitollisuus siitä, että minulla on sellainen yhtiökumppani, joka ymmärtää tällaiset unelmat, kannustaa ja on valmis järjestelemään asiat ja työnjaon niin, että tämä muutos on mahdollinen, tässä ja nyt. Kiitos myös äidille, joka ymmärtää maailmanmatkaajia. Kun kerroin Italia-suunnitelmista, hän totesi vain ”No miehän oon tässä oottanut, että koska työ taas meette”. Rooma on suuntana siksi, että se on meille spesiaalipaikka, lempparikaupunki – kieli, kulttuuri, ruoka.. Ja taitaa olla vaihto-paikka ja muutama kirjoittajakontaktikin saapasmaassa!

Tulevan vuoden työnjako tulee taatusti olemaan hedelmällinen: Siiri pääsee temmeltämään omalla lempikentällään tuntien ohjauksen, suunnittelun ja kehityksen parissa ja minä hoidan ne Siirin inhokit, omat suosikit, eli toimistohommat, mihin kuuluu myös monenlaista tehtävää laidasta laitaan. On hienoa päästä keskittymään, mutta toisaalta tuntuu hyvin hassulta miettiä ajanjaksoa ilman ohjauksia, kohtaamisia teidän kanssanne Fiiliksellä ja yhteisiä, isoja ja pieniä elämyksiä, joita yhdessä koemme. Se on ainoa asia, joka tässä tuntuu haikealta. Kyllähän nyt teitä, Fiilis-tiimiä ja Siiriä  (ja M-pikkumiestä) ikävä tulee!

Kaukana ei kuitenkaan olla, eikä oikeasti edes kovin kauaa. Italia-aika on ainutlaatuinen ja huijaisin, jos työnteon ja tieteellisen touhun lisäksi en aikoisi nauttia italialaisesta elämäntyylistä ja pyrkiä omaksumaan edes pienen himpun siitä huolettomuudesta ja nautiskelun taidosta, joka maassa vallitsee. Aion ainakin nukkua vähän useammin ilman herätyskelloa. Ja syödä gelatoa. Kirjoitan Italia-periodin ajan blogia, joten pysytte taatusti matkassani mukana. Ja minä haluan pysyä teidän matkassa.

Mutta nyt, nautitaan kesästä ja tästä kaudesta ensin ja moikkaillaan etänä vasta syyskuusta alkaen!

– Tiikku

Kaksi polkua

Paljon puuhaa, touhua, virityksiä ja rautoja tulessa, niin on ollut aina tämän neidin elämässä. On harrastettu, osallistuttu, menty ja hypätty uuteen ja eteenpäin. Ihan omasta tahdosta ja innostuksesta. En ole koskaan kokenut, että ainoastaan yhteen asiaan keskittyminen inspiroi minua, niitä rautoja on tosiaan luontaista tuikata tuleen useampi ja liikkessä on pysyttävä. Positiivisella ja fiksulla tavalla, tottakai.

Fiilis ja yrittäjyys ovat olleet minulle valtava koulu, johon hyppäsin suoraan opiskelujen päätyttyä. Viimeiset kolme vuotta on ollut inspiroiva testi siitä, mihin akateemista korkeakoulututkintoa käytännössä voikaan käyttää. Vastaus on, että vaikka mihin! Yrittäjänä on ihan itse saanut opetella ja kehitellä, kuinka erilaisilla kursseilla ja luennoilla opinnoilla omaksutut teoriat, matriisit ja strategiat ihan oikeasti taipuvat käytäntöön. Ja se on mieletöntä! Missä muualla saat painia liiketoiminnan monien osa-alueiden kanssa yhtä reippaasti, kuin yrittäjänä? Kyllä, työtehtäväviini kuuluu runsaasti muutakin kuin markkinointia, jota pääaineena Fiiliksen toimitiloja vastapäätä luin. Koen sen ainoastaan rikkaana. Koen, että yrittäjyys on mahtava näköalapaikka, jolla pääsee tekemään niin paljon, monipuolista työtä ja haastaa itseään ja ajatteluaan ihan uudenlaisille urille. Joskus olen kuullut ihmettelevän kommentin, että kuinka kauppatieteiden maisteri päätyikään yrittäjäksi, eikä vaikkapa ison globaalin konsernin markkinointikoneistoon? Olen lujasti sitä mieltä, että yrittäjyys on ollut minulle ammattitaitoni ja kehittymiseni kannalta paras mahdollinen tie, jota kulkea. Haastava, rakastava, opettava, sytyttävä, monimutkainen ja mahdollisuuksia täynnä. Kaikkea samaan aikaan.

Jo opiskeluaikana jossain minussa kuitenkin syttyi pieni kipinä tieteellistä tekemistä ja akateemista maailmaa kohtaan, mutta en mitenkään erikoisesti haaveillut työstä niissä ympyröissä. Kyllä, tykkäsin opiskella, tykkäsin tehdä gradua. Ajatus väitöskirjasta ja jatko-opinnoista ei siintänyt silloin kuitenkaan kirkkaana mielessä, vaan ajatus hautui työnteon lomassa. Palveluliiketoiminnan ytimessä työskennellessä ehdin miettiä, kuinka tätä maailmaa olisi kiinnostavaa penkoa myös tutkimuksen kautta, joten jatko-opintojen hakuajan syksyllä 2015 alkaessa huomasin kirjoittaneeni tutkimussuunnitelman, hakeneeni jatko-opiskeijaksi – ja tuloksena avautui jatko-opiskelupaikka Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa.

Nyt kuljen kahta polkua. Yrittäjänä sekä jatko-opiskelijana. Jatko-opiskelijana polkuni kulkee siis kohti kauppatieteiden tohtorin hattua, jonka toivottavasti joku kaunis päivä saan sujauttaa päähäni. Käytännössä kirjoitan tällä hetkellä siis väitöskirjaa. Tekeillä on artikkeliväitöskirja, jossa pureudun palvelukokemuksen muodostamiseen ja yhteisluomiseen monesta eri perspektiivistä. Keskiössä on suorassa vuorovaikutuksessa syntyvä palvelukokemus – eiköhän jossain paperissa ryhmäliikunta-alakin vilahda.

Inspiraatio aiheeseen on syntynyt Fiiliksellä, palvelualan ytimessä työskennellessä. Palveluala on kokenut merkittäviä muutoksia viime vuosikymmenten aikana, mikä on ravistellut tapoja, joilla palveluntarjoajat tuottavat palveluitaan ja johtavat asiakkaiden kokemuksia. Samalla muuttuvat myös asiakkaiden ja muiden sidosryhmien tavat kuluttaa palveluita. Kuitenkin, esimerkiksi digitalisaatiosta huolimatta kentällä on edelleen paljon yrityksiä, jotka tarjoavat palveluitaan suorassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden ja muiden toimijoiden kanssa. Palvelukokemus kehittyy ja mullistuu myös näissä yrityksissä, ja tähän kontekstiin on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Uskon myös inhimillisesti, että kaikessa myllerryksessä ja digiajassa aidolla sosiaalisella vuorovaikutuksella ja ihmisten kohtaamisella on paikkansa ja arvonsa.

Jatko-opinnoissa ja väitöskirjassa minua ei inspiroi ultimaattinen tohtorin titteli,  vaan monet muut asiat. Yksi iso innoittaja väitöskirjan ääreen hyppäämiseen on ollut mahdollisuus vaikuttaa. Koin jo opiskeluaikana, että akateeminen opiskelu oli paikoin varsin kaukana käytännön liike-elämästä. Samaa olen pohtinut yrittäjän tossuissa monessa kohtaa. Toivon, että omalla esimerkillä ja työlläni voin olla rakentamassa tiiviimpää siltaa käytännön liike-elämän ja akateemisen maailman välille. Näiden kahden tulisi hyötyä, iloita ja inspiroitua toisistaan enemmän ja enemmän! Totta kai olen myös innoissani temmeltämässä, lisäämässä keskustelua ja vaikuttamassa myös tieteen kentällä, mutta minun mielestäni tiedettä ei tule tehdä ainoastaan tieteen takia. Mielestäni on itsestään selvää, että akateemisen tutkimuksen täytyy tarjota uutta pureskeltavaa tieteen kentälle, mutta laadukkaan tutkimuksen piirissä on niin paljon muitakin vaikuttujia: esimerkiksi elinkeinoelämä, yrittäjät, yhteiskunnallinen keskustelu. Kaikki tärkeitä.

Väikkärini aihe on kummunnut omasta kiinnostuksesta, aidosta elämästä, ja uskon, että se tulee tarjoamaan paljon rakennuspalikoita myös Fiilikselle toiminnan kehittämisessä ja eteenpäin viemisessä. Ei ainoastaan sitten, kun väitös on kirjoissa ja kansissa, vaan jo nyt ja koko matkan ajan.  Jo nyt ensimmäisen vuoden aikana työskentely yrittäjänä ja välillä hyppääminen tutkijan saappaisiin on ollut äärimmäisen hedelmällistä ja inspiroivaa. Kaksi erilaista maailmaa, joissa on kuitenkin paljon yhteistä. Olen huomannut, että nämä kaksi polkua tukevat toisiaan ja kahden eri reitin tallaaminen on todella virkistävää myös itselle. On parasta uppoutua suunnittelemaan Fiiliksen markkinointimetkuja, visioida tulevaa, ohjata tunteja ja taas toisena hetkenä uppoutua tieteellisten artikkeleiden pariin ja kirjoittaa täydellä tohinalla omaa artikkelia, erästä professoria lainatakseni, ”täysin huuruissa”. Totta kai yrittäjyyden ja tutkimuksen yhdistäminen vaatii aikataulutusta, mutta entä sitten? Prioriteetit ovat kuitenkin selvät: Fiilis on ykkönen, ja väikkäri kulkee vierellä. Ja minä nautin.

Väikkäripolku vie tieteen, liike-elämän ja Fiiliksen lisäksi eteenpäin minua. Yrittäjänä, tutkijana, ihmisenä, markkinoinnin ammattilaisena, palvelukokemuksen asiantuntijana ja ihan vaan Tiikkuna. Haasteet, oppiminen ja kehitys tuovat virtaa eloon, ja näiden teemojen äärellä tässä ollaan. Kahden polun kulkeminen ei ole pois toisesta, vaan ehdottomasti rutkasti lisää, extraa ja enemmän. Enemmän elämää, enemmän ihmeteltävää, enemmän koettavaa. Rikasta ja rakasta elämää!

Elämässä saa mielestäni olla rautoja liekeissä kuinka monta tahansa, järkevyyden ja jaksamisen rajoissa. Tärkeitä sanoja minulle tekemisten määrittelyssä on ilo, innostus ja inspiraatio. Kirjoitin viimeksi tasapainosta, ja balanssissa ollaan ja hommat edelleen hallussa. Yrittäjyyden ja tutkijan roolin yhdistäminen ei siis tarkoita minulle ainoastaan unettomia öitä, jatkuvaa puurtamista ja suorittavaa elämänasennetta, vaan inspiroivaa elämää, jossa kaikelle on paikkansa. Myös niille ystäville, puolisolle, sohvalekottelulle kuin reissuille. Ja tämä on ihan mahdollista, siihen uskon ja niin teen. Kun tekeminen on inspiroivaa ja innostavaa, nukkumaanmeno viivästyy, koska et malta lopettaa tekeillä olevaa hommaa, eikä siksi, että puurrat ja väännät jotain pakolla kasaan otsa kurtussa.

Lapsena, enkä vielä opiskeluaikanakaan, haaveillut täysillä yrittäjyydestä ja tohtoriopinnoista, vaan siitä, että saisin ”isona” tehdä antoisia, innostavia asioita, yhdistää opiskeluni intohimooni liikuntaa kohtaan. Halusin, että elämä olisi elämänmakuista. Ja tässä sitä nyt ollaan, liikunta-alan yrittäjänä ja markkinoinnin tohtoriopiskelijana. Ja nyt tunnen, että toteutan unelmiani!  Se maistuu makealta.

– Tiikku

Balanssissa?

Uusi vuosi ja uudet ajatukset – toisille vuoden alku on energiaa ja toivetta täynnä oleva, toisille se on lupaus paremmasta ja yksi on innoissaan, kun käännymme taas kohti valoa. Uuden vuoden lupaukset väreilevät ilmassa – tehdään jotain vähemmän, ollaan jotain enemmän. Minulle vuodenvaihde ja uuden vuoden alkumetrit ovat vahvaa punnitsemisen aikaa: mitä jäi käteen viime vuodesta, entäs minkälaisia ajatuksia ja odotuksia sisälläni aiheuttaakaan numerosarja 2017?

Uuden kauden alku on aina tämän työn merkeissä iso ja mahtava asia, joka vaatii paljon töitä. Uutta kautta suunnitellaan heti kun edellinen on saatu käyntiin ja taustatyötä tehdään vimmatusti. Valmistelun ja suunnittelun jälkeen kauden ensimmäinen viikko tuntuu taianomaiselta: uudet kurssit alkavat, tunnit pyörähtävät käyntiin, tapahtumakalenteri on päivitetty ja tiimin kanssa katsottu kauden selkeät suuntaviivat kuntoon ja ollaan valmiita lähtöön. On niin mahtavaa, kun kaikki – se arki – alkaa. Parasta on kohdata asiakkaat taas joululomien jälkeen ja huomata, että Fiiliksellä on jo vankka paikka todella monen ihmisen elossa – ja sydämessä. Niin kuin meillä yrittäjilläkin.

Nyt tammikuussa mielessäni oli myös ihana, uudenlainen ajatus: Fiilis-tiimi on taas koossa ja lähdemme kohti kevättä yhdessä! Viime syksynä Fiiliksen ohjaajapoppoo kasvoi kertarysäyksellä, kun Siiri siirtyi yrittäjän täysipäiväisestä arjesta ihmettelemään elämää esikoisensa kanssa. Kuuluisan remonttiruljanssin jälkimainingeissa viimeiset pari vuotta taloudellinen tilanne pakotti meidät yrittäjät ottamaan suurimman osan tunneista haltuunsa ja pyörittämään pakettia, kunhan hommat alkaisivat taas olla balanssissa ja ohjaajatiimin kasvattaminen mahdollista. Tuleva muutos yhdestä kahdeksi sai meidät Siirin kanssa ison asian äärelle ja miettimään, miltä tuleva näyttää? Olemmeko tilanteessa, jossa voimme oikeasti palkata useita ohjaajia remmiin? Löydämmekö porukkaamme sopivia tyyppejä? Olimme, olemme ja löysimme. Ja mielestäni tulevaisuus näyttää kutkuttavalta, kiinnostavalta ja todellakin valoisalta.

Nyt hymyilyttää: meidän ihana tiimi on porukka erilaisia, ammattitaitoisia ja valloittavia persoonia ja meistä hitsautuu pikkuhiljaa yhä enemmän yhtä. Olemme todella iloisia, että olemme saaneet tiimimme eri lajien rautaisia osaajia, erilaisia tyyppejä, joita kaikkia yhdistää rakkaus ja palo liikuntaan, ohjaamiseen ja yhdessä tekemiseen. Mielettömintä on, että olemme löytäneet ympärillemme ihmisiä, jotka todellakin jakavat kanssamme samat ajatukset, joihin Fiiliksen toiminta ja tekeminen perustuu: taito, tunne, tunnelma, porukan voima ja yksilön huomioiminen. Sydämet sykkivät ja sieluissa hehkuu.

Toinen asia, joka isosti hymyilyttää, on rakkaan yhtiökumppanini elon seuraaminen vierestä. Siiri sai syyskuussa syliinsä täydellisen pikkumiehen, joka varmasti on pistänyt myös Siirin prioriteetteja ja ajatuksia uusiksi. On ollut upeaa seurata äitiyden ihmettä ja unelman toteutumista! Toivon, että olen onnistunut pehmeän päättäväisesti pyörittämään Fiiliksen arkea niin, että Siiri on kokenut syksyn ajan itsensä ennemminkin täysipäiväiseksi äidiksi kuin yrittäjäksi. Sitä tietää, kuinka ainutlaatuista ja herkkää aikaa ne ensimmäiset ajat pienen ihmisen kanssa ovat, että sitä haluaisi suojella kaikin mahdollisin tavoin.

Siiri palaili tämän kauden alussa Fiiliksen arkeen Perheliikunta-kursseillemme & joillekin iltatunneille. Tunnelmat ovat ristiriitaiset: on ihanaa saada Siiri takaisin Fiiliksen menoon ja kuinka uniikkia onkaan, että Fiiliksen Äiti-vauvatunneilla meillä on ohjaaja tekemässä oman lapsensa kanssa. Samaan aikaan kuitenkin huolin, että eihän tunnit riko vauva-arkea ja uniikkia elämänvaihetta liikaa? Toivon, että tämän kauden Siiri saa todellakin tuntien ulkopuolella nauttia vielä täysillä vauvantuoksuisesta arjesta, jossa on vain Siiri ja pikkumies. Ja tietysti elämän realiteetit tuntien vaunulenkkipalavereja ja lounastreffejä Fiiliksen asioita pohtien – sopivissa määrin!  Onhan siinä niin, että vaikka elämä mullistuu ja muutoksia tapahtuu, yrittäjyys on iso osa siihen ryhtyneen ihmisen identiteettiä ja olemusta. Täysi irtautuminen ei olisi mahdollista, eikä varmaan aivan tarpeellistakaan? Yrittäjälle oma firma on usein myös sellainen ”oma vauva”, josta ei tahdo täysin eroon päästäkään. Taas palataan sen kuuluisan balanssin äärelle. Lisäksi tiedän, että Siiri on tekijä ja saa valtavasti energiaa ja on elementissään muun muassa juurikin tunteja ohjatessaan. Olenkin huolenpidosta huolimatta varma siitä, että hän nauttii päästessään takaisin muun muassa ZUMBA-tunnin vauhdikkaaseen tunnelmaan ja valmentamaan asiakkaita VOIMAtreenimme parissa.

Yrittäjyyden alkutaipale ja mahdolliset turbulenssit koettelevat ketä tahansa superihmistä ja sinnikästä seikkailijaa. Alussa asioita tehdään tietyllä tavalla, koska niin täytyy eikä muita mahdollisuuksia ole. Kun homma kasvaa ja kehittyy, pikkuhiljaa sana ”täytyy” korvautuu sanoilla ”voin” ja ”haluan”. Ja se on ihan mieletöntä ja äärimmäisen palkitsevaa! Yrittäjyys vaatii tiukkaa tahtoa, pitkiä työpäiviä, epävarmuuden sietokykyä ja hyppyjä tuntemattomaan, mutta se antaa myös mahdollisuuden onnistua, iloita, luoda uutta, kehittää ja kehittyä tavalla, joka tuntuu ja maistuu mielettömän mahtavalta. Tällä tiellä ollaan ja se on valtavan hieno asia.

Fiilis-tiimi on mielestäni yksi Fiiliksen tarinan tämän hetken upeista kehitysaskeleista. Me totta kai haluamme, että Fiilis kehittyy ja kasvaa, mutta ehdot ovat tiukat: Fiiliksen tekemisen sielu ja sydän säilyy samana, vaikka asioita tehtäisiin uudella tavalla. Se, että saamme ympärillemme luotettavan, osaavan ja tiimin, mahdollistaa tämän. Voimme tarjota tunteja ja tapahtumia entistä laajemmalla, osaavammalla ja uniikimmalla tiimillä ihanille asiakkaillemme. Meille yrittäjille vahva tiimi tarkoittaa taas sitä, että Siirillä on yhtä lailla aikaa perheelleen & pikkumiehelle siinä missä Fiilikselle. Tämän lisäksi hän voi tulevaisuudessa entistä enemmän keskittyä Fiiliksen tarjonnan kehittämiseen, ohjaajien kouluttamiseen ja toimia intensiivisemmin Fiiliksen valloittavana ”taiteellisena johtajana”. Minulle tämä taas tarkoittaa sitä, että pääsen sukeltamaan entistä vahvemmin ja paremmalla ajalla oman osaamiseni ytimeen: yrityksen hallinnollisiin tehtäviin, markkinointiin, myyntiin ja moniin muihin liiketoiminnan kiemuroihin (Jep, I love it!). Kun tähän yhdistää tuntien ohjaamisen, Fiiliksen tapahtumat ja mielettömät kohtaamiset ihmisten kanssa, itse huomaan olevani entistä vahvemmin unelmieni työn ytimessä! Ja vitsit se tuntuu hyvältä.

Kevätkausi 2017 alkaa olla täydessä vauhdissa ja se tuntuu mahtavalta. On ihana tavata Fiiliksen ohjaajia ja nähdä heidän sukeltavan tuntien tiimellykseen. Olla mukana ja tukena. On ihana kohdata asiakkaita, vaihtaa ajatuksia niin treeneistä kuin elämästä. Nauraa, joskus itkeäkin, hikoilla, kuunnella ja haaveilla. Kaikki tunteet ja olotilat Fiiliksellä yhtä oikeita ja sallittuja. On ihanaa nähdä Siiri ja pikkumies Äiti-vauvalihaskuntotunnin tohinassa – näen, että molemmat nauttivat. On ihanaa kuulla heidän kuulumisiaan kantoliinatapaamisista ja ruokarytmin muutoksista. On ihanaa olla töissä Fiiliksellä ja on ihanaa istua omalla työpisteellä kotitoimistossa (oma työpiste tuoleineen ja pöytineen 3 vuoden jälkeen – kehitystä tämäkin!). Nyt on melkoisen ihanaa olla ja tehdä.  Yrittäjän arki rullaa – homma on hallussa, mutta samalla voi tapahtua mitä tahansa, koska tahansa. Ja sehän onkin yksi yrittäjyyden kiehtovista jutuista. Kuningasidean biisin sanoin ”Oon balanssis, kun mulla on sopivasti epätasapainoo”.

Toivotan kaikille balanssia ja isoa iloa kevätkauteen!
– Tiikku

Lähtemisen vaikeudesta ja hellittämisen hankaluudesta

Tämä kuukausi herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia: vihaa ja rakkautta, intoa ja inhoa, tunnelmaa ja tylsyyttä. Pimeys kaappaa meidät tiukkaan syleilyynsä ja väsymyksen aalto haukkaa syövereihinsä pelottavan helposti. Kroppaa (ja mieltäkin!) voi aamuisin olla hankala saada käyntiin, kun tekisi mieli vain kääntää peiton alla kylkeä ja mielialatkin tuntuvat aaltoilevan. Toisaalta tässä on jotain ihanan tunnelmallista, kun saa levittää taas kynttiläarsenaalit valloilleen, kaivaa villasukat esiin ja sujahtaa vällyn alle nauttimaan teekupposesta. Marraskuusta on moneksi!

Oman jaksamisen kannalta marraskuu on helposti haastavaa aikaa. Loppuvuosi on hektistä aikaa omilla suorituspaikoillamme: opiskelijat tahkoavat lukukauden viimeisiä kursseja ja tenttejä ja firmoissa puristetaan kuluva vuosi pakettiin. Koitetaan saada maailma valmiiksi, nyt! Puristava tekeminen ja rutistaminen yhdistettynä kaamosaikaan on armoton yhdistelmä.  Tämä säteilee myös vapaa-ajan tekemiseen ja liikkumiseen. Milloin ystävien tapaamisesta viinilasin äärellä ja lempparitreenistä tuli taakka ja kiristävä ajatus, ei jaksa? No marraskuussa. Energiat hukkuvat helposti ja normaalisti mielekkäätkään asiat eivät houkuta. Lähtemisestä ja ryhtymästä ”ylimääräiseen” tulee moninkertaisesti haastavaa – huhuu motivaatio ja hyvä boogie, missä olette?

Mitäs tehdä, kun matka kotisohvalta yleensä mahtavasti energisoivalle Bodypump- tai tanssitunnille tuntuu liian pitkältä ja virtaa treeneihin ei tunnu löytyvän? On totta, että marraskuussa esimerkiksi unentarve on suurempaa kun kesäkuukausina, mutta ei meitä talviunillekaan ole tarkoitettu niin, että joka ilta sohvan nurkkaan kannattaisi hautautua. Keho ja mieli ovat tiivis kokonaisuus ja sidoksissa toisiinsa monella tasolla. Treenin suhteen olisikin tärkeää erottaa itsestään ne tuntemukset, jotka ovat nimenomaan pimeän vuodenajan ja syysväsyn aikaansaannosta, harmittomia jarruja, sellaisista tuntemuksista, jotka vaativat tarkempaa kuuntelua. Jos työpäivän jälkeen väsy painaa, olisi kropassa luultavasti energiaa treenille ja se voisi antaa mahtavia fiiliksiä ja virtaa roppakaupalla, kun taas lyijynraskaalta tuntuva keho luultavasti oikeasti kaipaa puhdasta lepoa. Ei aina tarvitse jaksaa, mennä ja meinata. Ensimmäisissä tapauksissa täytyykin nimenomaan kaivaa esiin se kipinä pakata treenireppu ja kiskaista itsensä liikkeelle, kun taas jälkimmäisissä tunnelmissa paras ratkaisu on pistää itsensä vaakatasoon, levätä ja olla vain. Välillä saa ja pitää olla lupa vain olla.

Suomalaiseen sisuun ja armottomaan tekemisen meininkiinhän tällainen itsensä kuuntelu ja hellittäminen ei oikein istu, mutta sen pitäisi! Maailma ei siihen kaadu, jos marraskuusta pyrkii tekemään omilla valinnoillaan himpun verran hilpeämpää, vaikka se tarkoittaisikin vähän seesteisempää elämänrytmiä ja väljempää aikataulujen tuijottelua. Ja paria suklaapatukkaa enemmän ja treeniä vähemmän. Meillä on taipumusta käpertyä sohvan nurkkaan juuri silloin, kun alakulo ja mälsä fiilis iskee, mikä olisikin juuri se hetki, jolloin pitäisi lähteä liikkeelle. Asian ydin piilee siinä, kuinka asioihin suhtaudumme. Jos päässämme on vallalla ’pitäisi sitä ja pitäisi tätä’- & ’en millään jaksaisi’-mantra, on lähtökohta kaikelle tekemiselle jo hieman nihkeä verrattuna siihen, että näkisi ympärillään mahdollisuuksia tehdä asioita, oli kyseessä sitten hyvän olon ja huumaavan energiapiikin tarjoava treeni,  ihana illallinen ystävien kanssa tai mikä tahansa. Välillä siinä on edessä sitä harmaata sumuverhoa, jonka taakse täytyy kurkata, jotta pistää topinäksi! Sumuverhonhan takaa pilkottaa voittajafiiliksiä, iloa, hymyjä ja onnellisuutta – ihanan arjen ja elämän olennaisia elementtejä!

Vaikeinta tässä vaiheessa vuotta on usein nimenomaan lähteminen. Työpäivän jälkeen ei välttämättä pursua energiaa ja intoa illan treeneihin ja kotisohva kutsuu. Lähtemisen nihkeys kuitenkin monesti murenee, kun selviytyy pään sisäisestä taistelusta voittajana ja saa kipitettyä Fiilikselle, lenkkipolulle tai muuhun treenipaikkaan. Oli tuloksena sitten valtaisa endorfiiniryöppy tai pienikin hyvä fiilis siitä, lähti liikkumaan, voittaa se melkein aina sen sohvapöhnän ja sisätiloissa vietetyt illan tunnit. Moni sanookin, että voi kun tämän mahtavan tunteen ja hyvän mielen muistaisi aina, kun käy sitä päänsisäistä taistelua siitä, lähteäkö vai jäädä?! Koska harvoin katuu esimerkiksi torstaiaamun Bodypumpia, kun vaan on päässyt paikan päälle ja tekemisen meininkiin! Energiaa kertyy ja kroppa herää päivään ihan uudella tavalla verrattuna esimerkiksi niihin kiduttaviin 10 minuutin torkkumittelöihin verrattuna.

Kannattaa myös muistaa, että liikkua voi monella tavalla ja monella tasoilla, ja ne eivät ole toisiaan poissulkevia tai toista parempia. Fiiliksen tuntitarjonnasta löytyy tekemistä monenlaisia tuntemuksiin ja energiatasoihin. Ei aina tarvitse olla valmis pistämään koko kroppaa likoon ja taistella HIIT-treenin parissa, mutta välillä se ja itsensä täysillä haastaminen ja kehon uuvuttaminen loppuun asti on juuri sitä, mitä tarvitsee. Toisena päivänä Pilates- tai Functional Balance-harjoitus voi olla juuri omiaan antamaan keholle sen kaipaamaa lempeää ja vahvistavaa tekemistä. Toisella viikolla Bodypump:issa vain taivas on rajana painovalinnoissa – silloin anna mennä – ja toisena päivänä kevyemmät painot antavat luvan ottaa hieman iisimmin ja keskittyä esimerkiksi tekniikkaan. Treenitavoitteen ei tarvitse liittyä itse suoritukseen, tekniikkaan tai tempoon, vaan yhtä tärkeitä motivaattoreita ovat erilaiset fiilikset ja tuntemukset, joita me treenistä irti saamme. Irtiottoja ja ihanaa vauhdin hurmaa Zumban parissa tai oman kehon kuuntelua kaikessa rauhassa Yoga Stretch-tunnilla, ah! Eikä pahaa tee sekään, että porukalla liikkuessa tulee jaetuksi ajatuksia ja huomataan, että ihan samojen syysmyrskyjen kanssa ne muutkin painiskelevat. Tsempataan ja ennen kaikkea nautitaan yhdessä – ja pidetään siitä parhaasta treenifiiliksestä kiinni. Sharing is caring!

Taistelu harmautta ja synkeyttä vastaan on nyt täydessä vauhdissa ja siihen on helppo osallistua  – panostetaan niihin tekemisiin, ihmisiin ja asioihin, jotka tuovat hyvää mieltä, energiaa ja iloa. Karsitaan kaikki kuluttava ja ei-pakollinen suorittaminen, tehdään sopivasti ja keskitytään iloon, armollisuuteen ja hyvään mieleen kokonaisvaltaisesti. Kannustetaan treenikamua ja heitetään parit ylimääräiset ylävitoset treenin tiimellyksessä, niitä tarvitaan nyt!

Positiivista energiaa ja paljon persimoneja (se oranssi hedelmä, ihan parasta herkkua just nyt!) marraskuuhun toivottaen,

Tiikku

Kiire on kirosana

On kiirettä, deadlinea, tenttiä, työreissua, stressiä ja hirmuisesti palaveriakin pukkaa. Pitäisi tehdä sitä, tätä ja vielä tuotakin. Ja eihän tämä suorittamisen huuma rajoitu vain työhön, vaan elämään yleensäkin: kaiken mitä tekee, pitäisi olla mielellään tuottavaa ja hyödyllistä. Halleluja! Kadehdittavaa tarmokkuutta ja tehokkuutta.

Vai onko sittenkään?

Tehokkuuden perimmäinen merkitys ja mystinen kiire ovat mietityttäneet minua viime aikoina. Nyt inspiroiduinkin kirjoittamaan aiheesta, koska silmiini on viime aikoina vielä osunut useita juttuja siitä, kuinka työ syö leijonanosan ajastamme, moni asia väsyttää ja huolettaa meitä. Tekemistä on liikaa ja vapaata liian vähän. Nykyisellä tehokkuuden aikana työtehtäviä pursuaa ovista ja ikkunoista, mutta työaikaa ja varsinkin omaa energiaa tehdä työtä on varsin rajallisesti. Muun muassa Kauppalehdessä (25.9.) oli juttu siitä, kuinka Melbournen yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan 25 tunnin työviikko olisi tuottavin. Tutkimuksessa on taatusti perää ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että 8-16 kellokorttisysteemi ei ole enää vuonna 2016 oikea tapa mitata työntekoa. Isot peukut siis etäpäiville, luoville ja vapaille yrityskulttuureille ja luottamukselle siihen, että työtä tehdä äärettömän hyvin myös muualta kuin oman konttorin kustannuspisteeltä.

Elina Kettunen kirjoitti Markkinointi & Mainonta-lehdessä (6.10.) suorittamisen mentaliteetista, joka on moniin suomalaisiin syvälle sisimpään rakennettu. Tämä pieni sisäinen suorittajamme on aika haastava saada hiljenemään. Kettunen kuvasi mielestäni hyvin, että suorittamisen keskellä aivomme saavat sellaisen määrän ärsykkeitä, että jo alkaa pääkoppaa hapottamaan. Kyllähän sitä itsekin tietää, että välillä osa tulessa olevista raudoista alkaa käryämään, kun ei ehdi kaikkeen keskittymään. Hupsista, ehkä tehokkuus tarkoittaakin sitä, että hoitaa 2 asiaa timanttisesti kuin 10 hutiloiden ja sinne päin?

Eikä siinä mitään, jos on monta rautaa tulessa. Tärkeintä mielestäni on, että jonkinlainen tasapaino elämässä säilyy ja kun sinulta kysytään, miksi mitäkin asiaa teet, vastaisit useammin ”koska haluan” kuin ”koska minun täytyy”.

Olen yllättänyt itsenikin monesti siitä tilanteesta, että kerron kuinka kiire minulla onkaan, kuinka en ehdi kaikkea ja aikaa ei ole siihen ja tuohon. Onneksi oma näkökulma kiireeseen on viime aikoina kehittynyt. Oma työnteko ja työtehtävät ovat paljon itsestä kiinni – varsinkin yrittäjänä minä itse päätän, mihin aikani käytän. Priorisoinnin jalo taito on arvokas, jota parhaillaan opettelen. Opettelen erottamaan tehtävät, jotka ovat oikeasti tärkeitä ja tuottavia niistä, joilla ei juuri tänään ole merkitystä ja siirrän niitä kalenterissani kiltisti eteenpäin. Tälläpä tavalla jääkin jännästi aikaa muuhunkin, niihin kuuluisiin omiin juttuihin, päiväuniin ja ystävien tapaamiseen. Olen kääntänyt kelkkani: kiire on kirosana.

Tänä multitaskauksen, tehokkuuden ja kiireen ihannoinnin aikana tuntuu entistä tärkeämmältä ja arvokkaamalta, että Fiilis on olemassa. Fiilis on syntynyt intohimosta, rakkaudesta ja välittämisestä ja nämä elementit ajavat meitä eteenpäin jokaikinen päivä. Me välitämme jokaisesta kurssilaisesta, asiakkaasta tai tapahtumakävijästä ja haluamme tarjota parhaan mahdollisen hetken makean treenin parissa: Fiiliksellä on lupa keskittää ajatukset lihaskestävyystreeniin, antaa Zumban rytmien viedä ja paeta muuta maailmaa kelta-violettien seinien sisäpuolelle. Fiilis on paikka, jossa saa hengähtää lempeän jooga-harjoituksen parissa, purkaa työstressiä tiukalla HIIT-tunnilla tai keskittää ajatukset 12 vahvaan kyykkytoistoon VOIMAtreenissä. Me olemme paikka, jonne on helppo tulla juuri sellaisena kun on: jos väsyttää tai on huono päivä, on täysin luvallista hiipiä tunnille takanurkkaan ja keskittyä omaan treeniin. Jos taas haluaa jakaa murheet ja ilot, sekin onnistuu – täällä on aina kuunteleva korva, tsemppaava treenikaveri. Fiiliksellä ladataan akkuja, irtaudutaan, innostutaan ja inspiroidutaan – hyvin usein maailma näyttää treenin jälkeen hiukan tai jopa hurjan paljon värikkäämmältä!

Fiiliksellä on iso ilo olla myös monen yrityksen liikuttava kumppani. Yksi omista mielenkiintoisimmasta ja sydäntäni sykähdyttävimmistä haasteista työssäni on viedä eteenpäin ajatusta siitä, että liikunta voisi olla osa yrityksen arkea säännöllisesti ja tavoitteellisesti – ja tämä toisi monenlaista hyvää: energiaa, tehoa ja virtaa työntekijän ja sitä kautta koko yrityksen tekemiseen ja tulokseen. Se, että istumme n. 40 tuntia työpöytämme ääressä ei sisällä samaa tuntimäärää äärimmäisen tuottavaa ja tehokasta työaikaa. Ja se on inhimillistä – meillä kaikilla on hetkemme, jolloin ajatus harhailee, luovuus tökkii ja homma ei vain luista. Entäs jos työviikon tunneista otettaisiin yksi (1) ja yritys antaisi työntekijöiden käyttää yhden tunnin työajasta liikuntaan joka viikko tai järjestäisi omalle porukalle yhteisen liikuntasession? Kääntäisikö se yrityksen tuottavuuden ja tehokkuuden järkyttävään alamäkeen? Enpä usko.

Tehokkuudelle tarvitaan uusi määritelmä ja kiire-sanaa ei ehdi enää käyttää ollenkaan.

Välittävin terveisin,
Tiikku